sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Ikaalisen kylpylä -ensimmäine etappi

Meidän kesäloman ensimmäinen etappi oli Cumuluksen Ikaalisten kylpylä. Lasten ensimmäinen kosketus kylpylään ja mukava aloitus lomareissulle. Tätä tilasimme ja siinä onnistuimme.
Meidän reissu toteutettiin lasten ehdoilla, siksi ikaalinen oli aivan nappi valinta koska se oli suhteellisen lähellä kotia ja katkaisi mukavasti matkaa. Ikaalisen kylpylän pihalla oli hyvät mahdollisuudet leikkiä leikkikentällä sekä mahdollisuus uida rannassa. Käytiin pihalla leikkimässä ennen uintia, lapset olisivat viihtyneet pidempään mutta nälkä ja kuumotus allasosastosta veivät voiton.

Hotelliloma

 Lapsille oltiin varattu omat sängyt hotellivarauksen yhteydessä. Todettiin kuitenkin että Urhon on parempi nukkua isän ja äidin välissä koska ei ole tottunut nukkumaan kapeassa sängyssä. Nellalla sen sijaan oli piikki paikka ja oma prinsessasänky.



Ulkoleikkien ja ruokailun jälkeen oli vuorossa se mitä lapset oli odottaneet kuin kuuta nousevaa nimittän kylpylä. Lapsille oli suunniteltu ihana matala vesinen allas ja siellä oli tosi lämmintä vettä. Ei tullut vanhemmille kylmä kun piti matalassa vedessä istuskella. Leluja, liukumäkiä ja muita aktiviteettejä oli tarjolla hyvin vaikka paljon lapsia sillä hetkellä olikin uimassa.  Aluksi tottumattomat tietysti arasteli mutta pian jo lapset uskaltauivat isompaan altaaseen pois lasten altaasta. 

lapsiperhe

Aamupalalla me kaikki syötiin vatsamme täyteen. Aamupala oli mielestäni monipuolinen ja vaihtoehtoja oli aina useampaa sorttia. Lasten suosikki oli yllättäen nakkia ja kurkkua. Sitä ne söisi varmaan aina jos saisivat päättää. Isot pisteet tuli siitä että maitojen vieressä oli purkki kauramaitoa. Hyvä! Meillä Urho ei siis juo tavallista maitoa ja oli enemmän kun jees löytää herran maitoa myös varuuksi otettiin kuitenkin huoneesta mukaan, ei olisi tarvinut.



Yhteenvetona ihana ja lapsi ystävällinen paikka. Voin lämpimästi suositella kaikille. Me ainakin mennään uudestaan.

Onko muilla kokemuksia tästä kylpylästä tai jostain muusta lasten kanssa? Olisi kiva kuulla.

-Laura

Meidän kesälomareissu saa jatkoa vielä tässä tulevien viikkojen aikana. Tulethan lukemaan nekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

positiivisiä tai negatiivisiä ajatuksia? Jätähän kommenttia