sunnuntai 4. syyskuuta 2016

avustusrinki seinäjoki

Pienistä asioista ja hyvistä teoista tulee itselle hyvä mieli.
Viime kuukausina suurta riemua on tuottanut meidän paikallinen avustusrinki jota kaverini pyörittää.
Olen kuluneitten kuukausien aikana lahjoittanut monenlaista apua sitä tarvitseville.
Meiltä on lähtenyt lasten tavaroita ja leluja vaikka millä mitoin.
Omia vaatteita kassi kaupalla. 
Kosmetiikkaa kuten rasvoja ja pesuaineita, astioita ja myös ruokalahjoituksia.

Ylläoleva paketti meni pienelle neitokaiselle. 
Paketti sisälti muutamia pipoja, tumppuja, rasvaa sekä muutaman lelun.

Itse henkilökohtaisesti mielummin lahjoitan osan tavaroista juuri avustusrinkiin enkä vie esim, spr:lle..Tulee parempi mieli kun saa olla avuksi ja ilahduttaa toista ihmistä.
Auttaa tiukan paikan tullen, olla hyväntekijänä.

Tänä viikonloppuna ollaan kerätty pakettia taas.
Kasassa on iso kassi vaatteita talveen ja syksyyn.
Lapsille haalareita, hanskoja ja pipoja. 
Aikuisille on myös pipoja sekä hanskoja. 

Lisäksi kerään laatikollisen astioita ja muuta keittiötavaraa sitä tarvitsevalle.

Onnea on, sitä todella on.
-Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö tekstini ajatuksia? Kommentit ilahduttavat aina :)