keskiviikko 24. elokuuta 2016

Meidän vauvapoika 1v

Vuosi sitten mietteet olivat hieman erilaiset kuin nyt. 
Olitiin juuri Nikon kanssa saatu tietää että meidän pieni vastasyntynyt leikataan seuraavana aamuna. 
Muistan kuinka en halunnut mennä aamulla ennen leikkausta valmistelemaan poikaa. 
Ajattelin että on ehkä parempi nukkua kun on kaksi vuorokautta valvonut. 
Onneksi nukuin koska sen jälkeen en ole yhtään kokonaista vuorokautta nukkunut. 

Vuosi sitten syntyi meidän ihana Urho poika. 
Maailman täydellisin lapsi. 
Voi kuinka olinkaan huolesta sekaisin kun vauvaa lähdettiin viemään ambulanssilla kohti helsinkiä. 
Kun ei tiennyt kuinka vakavasta asiasta onkaan kyse. 
Tuollaista tilannetta ei oikeasti toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.



Kuitenkin tämä pieni ja heiveröinen vauvapoika on nyt reilun kymmenen kilon reipas ja aurinkoinen pakkaus. Täynnä tarmoa oleva hymyilevä hurmuri. 
Urholle toivon ensi vuoteen hurjan paljon rohkeutta ja periksiantamattomuutta. Ole urhea pieni leijonan alku! 

-Laura

2 kommenttia:

Herättikö tekstini ajatuksia? Kommentit ilahduttavat aina :)