keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Suuri päätös kaksi vuotiaalta

Kolmisen viikkoa sitten minun isopieni kaksi vuotiaani teki elämänsä suurimman päätöksen ja päätti viedä tutit ketunpoikasille läheiseen metsään.
Päätöstä edelsi reilun tunnin huutoraivarit aiheesta miksi en saa syödä tuttia päivällä.-
Kun tästä selvittiin kysyin Nellalta josko vietäisiin tutit pois ja se kävi neidille.
Reippaana tyttönä Nella itse keräsi tutit muovipussiin ja niitä lähdettiin viemään metsään kuusen alle. Lopuksi äiti kuitenkin vei ne mättäille ja yhdessä heilutettiin tuteille ja toivottiin että kettu äiti tulee pian hakemaan ne.
"ei ikke enää" oli nellan seuraavan viikon hitti lause. Ketun poikaset ei itke enään kun Nella oli niin reipas ja vei tutit niille.
Olin henkisesti varautunut siihen että Nella huutaisi seuraavan viikon tutin perään, toisin kävi.
Ensimmäisenä iltana selvästi hätääntyi kun tajusikin illalla että tutteja ei vain ole. (Todellisuudessa niitä oli yksi, Niko lähti seuraavana aamuna reissuun ja jätettiin yksi varalla jos jotain tosi kamalaa sattuisi. Tuttia ei koskaan tarvittu)
Muutaman minuutin nyyhkimisen jälkeen Nella kuitenkin nukahti ja nukkui yönsä hyvin.
Parina seuraavana iltana myös kyseli tutin perään, tirautti muutaman kyyneleen ja siinä se.

Seuraavana päivänä hoidon jälkeen takapihalta löytyi mieluisa yllätys.
Kirje kettu äidiltä ja palkinnoksi muutama suklaamuna. 
Olihan meidän neiti tehnyt hienon työn! 
Aina toisinaan Nella kyselee tutin perään muttei enää itke sitä.
Arki on helpottunut huomattavasti kun ei tarvitse miettiä eikä takuta neidin kanssa tutista.
Olen ylpeä pallerostani!

-Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö tekstini ajatuksia? Kommentit ilahduttavat aina :)