sunnuntai 24. tammikuuta 2016

ei mennyt aiva niinku suunniteltiin

Nimittäin viikonloppu suunnitelmat.
Käytiin tosiaan perjantaina Lääkäritalolla Urhon kanssa. Kuumeeseen ei löytynyt syytä ja meille kirjoitettiin lähete lastentautien päivystykseen. Mennään kuulemma varuuksi ottamaan CRP ja virtsanäyte, koska rakko ekstrofia.  Niin me kodin kautta mentiin päivystykseen. 
Muutaman tunnin, parin piston ja useiden kyynelten jälkeen oli selvää että viikonlopuksi jäätäisiin.
Urho jäi nukkumaan huonoja päikkäreitä ja me suunnattiin pizzan kautta kotiin hakemaan äitin ja Urhon tavaroita. 

Rakko ekstrofiassa on lähes tulkoon normaalia että lapselle saattaa tulla virtsatieinfektio estolääkityksestä huolimatta. Näin kävi myös meidän kohdalla. Veikattiin alkuun hampaita ja vaikka mitä mutta ei tullut tämä pieneen mieleenkään. 
Urholla oli kuumeen lisäksi valkosoluja pissassa ja CRP yli 200 ! 
Poika sai kovat kipulääkkeet sekä antibiootin. Seuraava yö meni lähinnä nukkuessa, kiitos lääkkeiden. Ei tainnut Urho edes kunnolla havahtua kun hoitajat kävi hoitamassa. 

Seuraavana aamuna poika näytti (tippaa lukuunottamatta) siltä kun ei koskaan kipeä olisi ollutkaan. 
Kuume ja kivut olivat poissa. Arvioitu kotiutuminen oli maanantaina mutta koska kaikki arvot lähti laskuun loistavasti me päästiinkin jo sunnuntaina iltapäivällä kotiin. Kotiin viemisiksi saatin Antibiootti kuuri ja osaston puhelin numero jos kuume vielä nousee lähiaikoina niin viivana uusiksi sairaalaan. Huomenna meillä on neuvola niin täytyy siellä muistaa vielä tuo crp ottaa. Rokotukset siirretään toisaalle.
 On tuo mun poikani vaan niin uskomattoman reipas. Tipat päähän ja joka ainut aamu verikokeita ja liuta muita kokeita. Uskomaton sissi!
Ei paljon nuo sormenpäästä otettavat näytteet tunnu missään. Urhoa lähinnä naurattaa sellaiset.
Huomenna palataan normaaliin arkeen. Niko lähtee reissuun ja Nellalla on päiväkoti päivä.

-Laura


2 kommenttia:

  1. Voi pikkuista. :( Toivotan pikaisia paranemisia sinne ja kiva että pääsitte jo kotiin.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivotaan ettei nyt tulisi mitään takapakkia enään.
      Oli kyllä niin mahtava päästä kotiin <3

      Poista

positiivisiä tai negatiivisiä ajatuksia? Jätähän kommenttia