tiistai 31. maaliskuuta 2015

Äiti yksin kotona.

Sain ansaittua omaa-aikaa yhden yön, illan ja aamun kun äitini otti tyttöä yökylään.
Yökyläily osui hyvään saumaan. Olin todella väsynyt ja kireä pinnainen eikä kotona siivoaminenkaan ollut pahitteeksi.
Lapsen tuloon on vielä muutamia tunteja joten aikaa jäi myös bloggaamiseen... 

Mitä kaikkea äiti sitten puuhasi yksin ollessaa? 

Viikkasi pitkään roikkuneet pyykit ja täytti vaipat.
Äiti siivoai muutaman kaapin kun niistä ei enää tahtonut löytää tavaroita, 
Saatika että sinne olisi mahtunut mitää...

Äiti myös teki lapselle olohuoneeseen oman lelukaapin.
Keräsi lattioilta lelut paikoilleen ja ihmetteli jälkeen päin kun ei tarvitse kompastella.


Joi aamukahvia rauhassa ja katsoi lastenohjelmia. 
Äiti söi aamupala smoothien kaikessa rauhassa.

Siivosi ja puunasi keittiön, vaihtoi tuoleja keittiön pöytään.
Lisäksi tiskasi ja teki keiton valmiiksi odottamaan koitutujaa.

Äiti kävi pitkässä ja kuumassa suihkussa. Eikä turhaan kiirehtinyt pois. 
Rasvasi itsensä huolellisesti ja sai itselleen freesin olon. 

Kiitti mutsi tästä 💗





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö tekstini ajatuksia? Kommentit ilahduttavat aina :)