tiistai 17. helmikuuta 2015

Tukiverkko, ai mikä?

Ajattelin nyt sitten kertoa oman näkemykseni omasta tukiverkostani..  Niin hyvässä ja pahassa.. 
Ennen Nellan syntymää uskallan sanoa et mulla oli useitakin kavereita ja ystäviä, jotka ottivat vauva uutisen vastaan kuka mitenkin. Osa paremmin ja osa huonommin. 
Vielä raskausaikana tehtiin paljon asioita yhdessä, katseltiin leffoja ja käytiin syömässä. 

Vauvan kanssa kaikki muuttui pakostakin, ymmärrän sen.. 

Me ei päästykään enää ihan tunnin varoajalla mihinkään, ilman et otettaisiin vauva mukaan. 
Ei enää ehditty eikä haluttukaan käydä juhlimassa joka viikonloppu. 
Toki ystävät kävi meillä kahvittelee ja aluksi pidettiin meillä leffailtoja ja syötiin yhdessä. 
Tätä kaikkea silloin kun vauva oli pieni. Oli helppoa tehdä kun neiti viihtyi sylissä ja nukkuikin siinä.. 

Vauva vuoden jälkeen käynnit ja yhteydenotot harvenivat ja harvenivat. 
Juttuja kyllä järjästetään mutta melkein lähes aina niihi liittyy alkoholi enkä todellakaan jaksaisi olla kuskina tai laittaa Nellaa usein hoitoon.. 

En toki itsekkään ole häävi yhteyden pitäjänä.. Kotona on vain liikaa tekemistä päikkäriajalla, enkä suoraan sanottuna edes aina jaksa.. 

Sain vauvavuoden aikana muutamia äitikavereita, tai sain ja sain.. Kaksi kenen kanssa olin/olen paljon twkemisissä tunnen entuudestaan.. Joka tapauksessa, oli tosi huojentavaa ja on toki vieläkin että voi ja pystyi puhua toisille äideille asioista mitä lapsettoman eivät vaan oikeasti kykene ymmärtämään.. Muutama ihminen jolla saman ikäisiä on kun meillä jäi ikävästi huomiotta vaikka kovasti olisin halunnutkin pitää yhteyttä.. 

Eniten kuitenkin lämmittää minille korvaamaton vertaistuki, ystävä ja lapseni leikkikaverin äiti. 
Ei varmaan ole asiaa jota ei voisi tai kehtaisi kysyä. Puolin ja toisin. Välillä soitetaan toisillemme raivopäisiä puheluita ja haukutaan milloin mitäkin. Välillä vain taivastellaan muuten vain. 

Vauva vuosi on nyt ohi ja tunnen olenvani yksinäisempi kuin pitkään aikaan. 
Toisinaan tuntuu että ei ketään edes kiinnosta mitä tännepäin kuuluu, kuinka me jaksetaan ja kuinka voidaan, usein ollaan kiinnostuneita vain silloin kun ollaan jotain vailla...
Ehkä vain kuvittelen tai sitten.. Olen silti ihminen vaikka minulla onkin lapsi. 

Vähän mietityttää kuinkas sitten kun tämä toinen syntyy.. Kuinka yksin sitten olen? 

9 kommenttia:

  1. Niimpä!! ei mullakaan oo paljon jääny ketään jäljelle.. mutta pitää nauttia niistä ketä on. onhan meillä taivaalla miljoona tähteä ♡

    VastaaPoista
  2. Voitais joskus treffata, olis kiva nähä pitkästä aikaa 😊 -suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitais kyl :) täytyy vaik facen kautta sopia ;)

      Poista
    2. Voitais kyl :) täytyy vaik facen kautta sopia ;)

      Poista
    3. Voitais kyl :) täytyy vaik facen kautta sopia ;)

      Poista
  3. Mä oon monesti miettiny kuinka tooodella yksinäinen mä olsin ollu, ellet sinä ja neitokaane olsi tossa seinän takana. Harvoin sitä uusia kavereita melkee kotiovelta löytää. :)

    VastaaPoista

positiivisiä tai negatiivisiä ajatuksia? Jätähän kommenttia