keskiviikko 25. syyskuuta 2013

reissun päälle..

Aamu alkoi ihanasti kello seitsemän ku Niko kävi suukottamassa hyvää  huomenta ennen kun lähti reissuun.
Lähti siis vielä Helsinkiin yhdelle ja viimeiselle työreissulle ennen babyn syntymää..
Takaisin Nikon on tarkoitus tulla joko sitten kun me täältä soitetaan että NYT tai sitten kun hommat on siellä valmiina.. 

Vähän itseä jännitti päästää sitä lähtemään kun koskaan ei tiedä kuinka pian tuo pallero syntyy.
Aikaa laskettuun aikaan kyllä vielä on muutama viikko. Mutta meidän tuurilla pentu päättää syntyä silloin kun N on reissussa.

Kotona tehtiin pelastautumissuunnitelma valmiiksi Nikon kanssa.. Sovittiin vähän kuinka toimitaan jos jotain tapahtuu.. Suunnitelma alkoi näin: kohta 1 älä panikoi. Ensimmäinen kohta siis tosi aiheellinen minut tuntien!
Onneksi ajan saa jontekin tässä kulumaan, kotona järjästelemällä ja pitämällä sen siistinä. Eevan kanssa käydään ehkä toivottavasti vielä kaupoilla ja vietetään muutenkin aikaa..

Tänään iltapäivästä tarkoitus on mennä mutsin kanssa syömään Rossoon ja kaupoille etsimään mm. verhoja vauvan huoneeseen. Äiti kutsui mut sinne yökylään ettei tarvittisi yksinään olla. Saadaan kumpikin toisistamme seuraa ja ennenkaikkea äiti-tyttö laatuaikaa! Ehkä me saunotaan ja tehdään hyvää iltapalaa ;)
Jos ehditään niin laitetaan pikkujutun loput tavarat yms paikoilleen, tai fiksataan ne vimpan päälle :)

-Kusti

ps. koneessa juuri pestään harsopyykkiä jota värjätään vaippoja varten :)
Tästä voi olla et kuuluu perästä.

1 kommentti:

positiivisiä tai negatiivisiä ajatuksia? Jätähän kommenttia