lauantai 27. huhtikuuta 2013

Haasteiden poikaista

Mua heitettiin viikolla haasteella Jenni ja Hennan toimesta.. 
Haaste kuuluu näin: 
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta
 1. Kuukauden päästä minulla on kaksi ammattia
2. Kirjoitin pitkän työsopimuksen joku aika sitten. 
3. Avomieheni on pitkällä työkeikalla portugalissa
4. Annan nykyään liian vähän aikaa ystävilleni
5. Kotonani on tällä hetkellä kamala kaaos.. 
6. Mutta aijon hankkiutua siitä eroon viikonlopun aikana. 
7. Kummipoikani oli täällä viime yön yökylässä
8. Minulla on pitkästä aikaa viikonloppu vapaa
9. Suunnittelin Tiistaina meneväni Keskiselle ja anoppilaan. 
10. Olen tällä hetkellä onnellinen 
11. Uskoakseni syksyllä olen vielä enemmän onnellisempi

Jennin kysymykset:
 1. Tumma vai vaalea ? Vaalea
2. Mikä on sinun paheesi ? Katson aivan liikaa telkkaria. Onko se pahe?
3. Oletko täydellisyyden tavoittelija ? Joskus liiaksikin
4. Mitä kaikkea harrastat ? En oikeastaan mitään, bloggaamista kai?
5. Mikä ärsyttää eniten ? Se kun ihmiset puuttuvat toisten asioihin mitkä eivät varsinaisesti heille kuulu.
6. Lempi vuoden aika ? Miksi ? Ehkä eniten syksystä, koska saa taas pukea paljon vaatteitä päälle. Tokikin kaikki ovat yhtä kivoja :)
7. Suurin haaveesi ? Se on toistaiseksi salaisuus
8. Älypuhelin vain ihan normi ? Vanhemman mallinen äly
9. Mitä tekisit lottovoitolla ? Maksaisin ensiksi asuntolainan pois ja lähtisin Nikon ja E:n ja V:n kanssa lomalle
10. Haave ammattisi ? mä en oikeastaan teidä, pärjään varmasti noilla kahdella mitä mulla on
11. Missä olet hyvä, mainitse ainakin kolme asiaa. Nukkumaan, Olemaan rehellinen jaa siivoamaan

Hennan kysmykset:
1. Minkä ikäinen olet? 24
2. Miksi kirjoitat blogia? Huvikseni kai tätä nykyä
3. Mitä opiskelet/mikä olet ammatiltasi? Opiskelen myyjäksi, ammattina myös Lähihoitaja
4. Pituus ja kengännumero? 164 ja 38
5. Onko lävistyksiä - mitä ? Kielessö yksi korvissa useita
6. Onko tatuointeja - mitä ? noup
7. Lempi ruoka? Kaikki mutsin ja anopin tekemät on suurta herkkua
8. Paheesi ? Katson aivan liikaa telkkaria. Onko se pahe?
9. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Läheiset ihmiset :)
10. Sinkku vai suhteessa? Pitkässä parisuhteessa
11. Mitä odotat kesältä 2013 ? heh, uskon siitä tulevat paras kesä aikoihin, olen suunnitellut että olen kesän selvinpäin..

Sitten ne omat kysymykset:
1. Monenko aikaan heräsin tänä aamuna?
2. Oletko tyytyväinen elämääsi?
3. Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?
4. Entä kymmenen vuoden?
5. millainen koulutus sinulla on? 
6. tuoko kesä 2013 jotain miellyttävää tullessaan? 
7. Onko kesällä tarkoitus mennä festareille? 
8. mikä oli peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo?
9. suosikki TV ohjelmasi?
10. Oletko blogannut kauan?
11. Aijotko laittaa haasteen eteenpäin?

Haastetaanpas vaikka
Tiia
Jepa
Sannu 
Taru
ja Jonna

Enpä keksinyt enempää

-Spa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

positiivisiä tai negatiivisiä ajatuksia? Jätähän kommenttia