tiistai 22. marraskuuta 2011

infoa

Pitkän ajan jälkeen saan jotain aikaiseksi kirjoitettua. Taaskaan ei tuu mitään järkevää tai muutenkaa suurta juttua. Kunhan nyt jotain kirjoittelen.

Pitkien yöunien jälkeen muka pitäisi olla virtaa tehdä jotain? Ei mulla ainakaan sen suuremmin ole. Pari koneellista pyykkiä oon saanut pestyä tänä aamuna. Lisäksi kahvitellut ja jauhanut Pertun kanssa kaikkea muka tärkeää. Olenhan minä myös etsinyt mollin sivuilta avoimia ja kiinnostavia työpaikkoja. Löytyikin muutama mielenkiintoinen.

Olen myös käyttänyt parin päivän aikana suhteellisen paljon aikaa omakotitalo asioiden ihmettelemiseen ja selaamiseen? Sopiva talopaketti on jo löytynyt. Vielä toki on tosikin paljon mietittävää tämän asian tiimoilta? Seinäjoelta kun ei saa tonttia muutakun helvetin kalliilla. Taitaa meillä olla lähtö muualle ;) Ei tokikaan kauas.. Koska Nikon työt ainakin on vielä täällä. Tätä me ollaan suunniteltu ja mietitty nyt tässä lähiaikoina. Koska se tuntuu hyvältä ja sopivalta vaihtoehdolta. Tästä tuskin muutetaan minnekkään ennenkun saadaan oma talo pystyyn. :)

Eilen toki oltiin tosi ahkeria ja pestiin ja puuanttiin sauna ja suihku aiva vimpan päälle- Kyllä kelpaa tänään mennä saunaan!! :) Aikaa ja vaivaa se kyllä vei mutta uskon että se on sen arvoista.

Tänään olisi tarkoitus mennä ostamaan vähän joululahjoja, vaikkakaan ei niitä enää paljon puutu. Mutta nyt ainakin ihmetetlemään joskos jotain sopivaa löytyisi. Minä menen jatkamaan siivoamista ja odottelemaan murua kotiin.

-Lauraida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

positiivisiä tai negatiivisiä ajatuksia? Jätähän kommenttia