sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Päivä 7 – Paras ystäväni

Vähä nää mun päivät tuloo myöhässä mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Paras ystäväni Eeva Maria Rajakallio (toivottavsti toinen nimi on kirjoitettu oikein ;)) On minun kanssani hyvin samanikäinen ikäeroa ei ole kuin reilu kuukausi.Eeva on ollut jo jonkin aikaa ykkösystäväni jo ehkä yli vuoden, sinänsä ei vielä kauaa mutta silti jo kauan.

Eeva on tällä hetkellä vaihdossa Saksassa Hannoverissa mutta tulee onneksi jo kuukauden päästä käymään taas kotona <3 Tämä vuosi on ollut tavallaan jos niin voi sanoa haastava meidän ystävyydelle. Se on todellakin laittanut sen äärirajoille. Välillä soitellaan Skypellä päivittäin välillä menee viikkoja niin ettei kuulu toisesta mitään. Kuitenkin yhteyttä pidetään niin Sykpellä, tekstiviesteillä sekä etanapostilla ja tietysti myös blogeista lueskellaan mitä toiselle kuuluu ja kuinka menee.

Tähän ihanaan tyttöön olen tutustunut vasta muutama vuosi sitten mutta nyt hän on minulle jo aivan korvaamaton. Ensimmäistä kertaa näimme minun ja Nikon kihlajaisissa. Tuosta tapaamisesta en hirveästi muista koska ehkä meitä kumpaakin pikkuusen jännitti :P Mutta tuon alku jännityksen jälkeen meillä on ollut monia unohtumattomia ja rakkaita hetkiä.Tänä vuonna me ei ollakkaan nähty kun öö.. olisko kerran.. Silloinki pikkuisen ikävissä merkeissä. Mutta niinkuin jo ennemmin sanoin pian nähdään ja pidetään taas hauskaa.

Yhteisiä "saavutuksia":
Tylyahon reissu kesällä 2010
Mökkireissu 2010
Tampereen synttärit 2010
Benji tandem hyppy 2010
Saksan viikko 2010
Passoa, appelsiinimehua ja saunaa jo vuodesta 2009

Olen luvannut Eevalle kaason paikan jos se vain vielä siihen suostuu ;) Toivon ainakin että suostuu. Koska en haluaisi siihen tehtävään ketään muuta. Ollaan jo lyhyessä ajassa jaettu niin isot ja pienet ilot ja surut että voisi jopa sanoa että me tunnetaan hyvin. Haluan Eevan tähän kunnia tehtävään koska mun ei välttämättä tarvitte sanoa Eevalle kun kaksi sanaa ja se tietää elekielestä loput mikä mun on. Lisäksi se vain on niin sellainen <3

Sitten näin lopuksi, Eeva mä haluan kiittää sua kaikesta mitä oon mun ja meidän hyvinvoinnin eteen tehnyt. Kiitos että oot aina se järjen ääni joka kertoo realistisesti kuinka asiat ovat. Iso kiitos että oot aina mun tukena mitä ikinä päätänkin. Yritän parhaani mukaan tarjota parasta sulle <3 Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. ps tarkkaile postiasi ;) <33


Pusuja ja suukkoja myös muille tärkeille ystäville. Tiedättä itte sitte kekkä siihe lasken.

-LauraIda

2 kommenttia:

  1. Pitää kommentoida nyt ihan kaikkeen :D Toinen nimi oli kirjoitettu oikein ;)ja oikeessa oot,haastavaa on tavallaan ollut mutta sanoisin että myös kasvattava..ja niistä teidän kihlajaisista,jännitti kyllä niin että!Oli ensimmäinen kerta ku näin Villen kavereita ja heti kihlajaisiin missä koko porukka kerralla esiteltiin!En mäkää ihan hirveesti muista niistä kekkereistä mutta sen muistan ajatelleeni että Villellä on mukavan tuntunen kaveriporukka <3
    Ja onhan meillä ollu vaikka mitä pippaloita;vappua,tangomarkkinoita,vauhtiajoja ja aika monta ihan tavallistaki viikonloppua ;)
    Ja kyllä mä sun kaaso oon ;) se on kunnia<3
    Ja tuosta järjen äänestä..noh :D sanoisin että me täydennetään toisiamme aika hyvin;yhdes ku ollaan ni asiat pysyy aisoissa mutta tylsää ei koskaan tuu ;) <3
    P.S.I Love You,vaikka ootki näin ihania kuvia meistä tänne löytäny :)

    -Eeva-

    VastaaPoista
  2. jäi kuule vaikka mitä kuvia tuonne arkistojen kätköö ;) ei kaikkia voi tänne laittaa :DD
    pus

    VastaaPoista

positiivisiä tai negatiivisiä ajatuksia? Jätähän kommenttia